« Kuinka minä tässä animelöpinöihin päädyin? No, pitää keksiä tälle vielä joku otsikko. | Samikset: kohtaaminen matkalla »

Onnettomuuspaikan kiertäminen

maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 11:34

“Lapin läänissä [Tervolassa] useita tuhansia litroja polttoainetta on päässyt luontoon säiliöauton kaaduttua. Pelastusviranomaisten mukaan turma ei kuitenkaan sattunut pohjavesialueella. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa.”

YLE24

Ylen arkistojärjestelmä on kyllä kertakaikkisen hirvittävä. En ole keksinyt mitään muuta keinoa arkistoitujen juttujen löytämiseen kuin oikean hakusanan keksiminen tai muistaminen. Lisäksi sanan täytyy tietenkin löytyä jutusta kokonaisuudessaan; esimerkiksi tässä tapauksessa hakusana säiliö ei tuota oikeaa tulosta, koska säiliö löytyy jutusta vain osana säiliöautoa-sanaa. Auto-sana tuottaa oikean tuloksen mutta vain, koska alemmassa uutisessa auto-sana on perusmuodossaan. Säiliöautoa-sanasta haku ei sitä poimisi.

Eilen Kemin ja Rovaniemen välillä tuli meitä vastaan ensin ambulanssi vilkut päällä ja sitten olikohan peräti viisi paloautoa, jossa vaiheessa rupesin jo virittymään tunnelmaan. Kun poikittain tiellä ollut poliisiauto sitten alkoi näkyä mutkasta, singahti käteni kameralaukkuun. Poliisi ohjasi liikenteen kiertämään onnettomuuspaikan Tervolan kautta. Linja, jolla tulin, ei silti myöhästynyt kuin viitisen minuuttia.

Tämä tapaus sattui vain pari päivää Valkealassa sattuneen, samanlaisen onnettomuuden jälkeen.

Poliisi ohjaa liikennettä

Onnettomuuspaikan kiertäminen on Janin kirjoittama merkintä , joka julkaistiin marginaalissa maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 11:34. Merkintä kuuluu luokkiin Elämäni, Pakinat, pohdinnat ja ajankohtaisasiat. Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.

Kommentit

Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit | Mitä ovat tähdet kommenttien yhteydessä?

  1. Kommentti luettu Maija
    maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 17:00

    Tunnelmaan virittäytyminen ja käden singahtaminen kameralaukkuun, mikäs ihmeen haaskalintu siä olet ;)

  2. Kommentti luettu Jani
    maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 17:52

    Korppikotka!

    Kaljupäinen koukkunokka.

  3. Kommentti luettu Maija
    maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 18:07

    Korppikotkaa minä ajattelinkin. Korppi ja kotka ovat hienoja lintuja, mutta korppikotka vaikuttaa rienaukselta. Eikä siun naamas ole niin punainen, kuin sillä jollain yleisimmällä korpkotkal.

  4. Kommentti luettu Jani
    maanantaina, 7. elokuuta 2006 klo 21:32

    Kyllä sekin, tilanteesta riippuen, voi olla sitäkin.

  5. Kommentti luettu Sun äitis
    tiistaina, 8. elokuuta 2006 klo 21:29

    “Tämä tapaus sattui vain pari päivää Valkealassa sattuneen, samanlaisen onnettomuuden jälkeen.”

    Meidän sakki pääsi kiertotielle sen Valkealan onnettomuuden vuoksi. Vieläkö ihmettelet, että aina täällä jännäilen, kun olet tien päällä!

  6. Kommentti luettu mea
    tiistaina, 8. elokuuta 2006 klo 21:58

    Minä olin tulossa pohjoisesta päin, kun onnettomuus oli juuri sattunut. Pikkutietä mennä pöllytettiin tietämättä, miksi palomies viittoi kiertotielle. Vasta radiosta Oulun kohdalla kuultiin, mitä oli tapahtunut.

    Maailma on niin pieni ja niin vaarallinen.

  7. Kommentti luettu Jani
    keskiviikkona, 9. elokuuta 2006 klo 14:20

    Kuinka jännittäviä yhteensattumia! Eivät ihmeellisiä tai poikkeuksellisia, mutta kuitenkin.

Viittaukset

Viittausosoite

Viittauksia tähän merkintään ei vielä ole.

Kommentoi

Voit tunnistautua kirjoittamalla nimesi, sähköpostiosoitteesi ja verkkosivustosi osoitteen niille alla varattuihin kenttiin. Kenttien täyttäminen ja tunnistautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, eli voit halutessasi jättää osan kentistä tyhjiksi tai kommentoida jopa täysin nimettömästi jättämällä kaikki kentät tyhjiksi. Huomioi kuitenkin, että järjestelmä tallentaa IP-osoitteesi ja liittää sen kommenttiisi, joten henkilöllisyytesi ei ole täysin suojassa mahdollisilta viranomaisten pakkokeinoilta, jollei käytössäsi ole lisäksi Torin kaltaista anonyymiteknologiaa.

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> .