How come you passed on Libya?
#2537. Keskiviikko, 22. marraskuuta 2006 klo 20.54.26, kirjoittanut Jani. 17
Tapasin eilen YTHS:n psykiatrin näillä näkymin viimeisen kerran. Itkuhan siellä loppujen lopuksi tuli, koska tuo psykiatrisuhteeni on kuitenkin ollut pysyvin asia koko täällä Jyväskylässä asumiseni ajan, ja nyt sitä ei sitten enää ole. Sain sentään jotenkuten sanottua Kaarinalle sen miten suuressa arvossa häntä pidän. #
Minun on taas ollut pakko karsia ajankohtaisasioiden seuraamistani, koska kaikki tuntuu taas menevän päin helvettiä. Vaikka silmien sulkeminen onkin häpeällinen ja anteeksiantamaton rikos, se on järjissäpysymiseni kannalta kuitenkin parempi ratkaisu kuin ainut vaihtoehtonsa, tapahtumien seuraaminen sivusta voimattomana ja voimattomuuden johdosta avuttomana. #
Enkä minä edes haluaisi olla poliittinen blogaaja enkä mikään kansalaisjournalisti, vaan päiväkirjailija. Kaikista teknisistä heikkouksistaan huolimatta LiveJournalia, journaleja ja niiden pitäjiä ympäröi minun mielikuvissani romanttinen verkkopäiväkirjailijan sädekehä, jollaista minäkin haluaisin ympärilleni. En minä halua olla uutiskommentaattori, niin tyypillistä materiaalia kuin sellainen marginaalissa tätä nykyä onkin. #
Minä haluaisin kirjoittaa tyhjänpäiväisistä tyhjänpäiväisintä haircuttia, jorinoita tyhjäntäyteisistä päivistäni ja päässäni liikkuvista ajatuksista - ajatuksista, jotka eivät liity ajankohtaisiin tapahtumiin millään tavalla. Jopa tällainen metablogaaminenkin (aina altavastaajan puolella) tuntuu raikkaalta tuulahdukselta noiden oikeasti tärkeiden asioiden iänaikaisen vatvomisen ja kiroamisen rinnalla. #
Haluaisin taas kirjoittaa muistelmia lapsuudenaikaisista tapahtumista ja teoista, niin kuin siitä kappaleiden miksaamisesta kaksipesäisellä kasettinauhurilla. Asioista, jotka ehkä korkeintaan yksi toinen ihminen tunnistaa. Mutta olenko jo ammentanut pääni ihan tyhjäksi niistä? #
Tämä helvetin järjestelmäkin pykii tätä nykyä jo niin pahoin, että Jeesuskinhan tätä itkee. #
Voit kirjoittaa ihan millaista blogia haluat - jopa sellaista, jossa kirjoitat ikään kuin et voisi kirjoittaa millaista blogia haluat. Eikä kenenkään tarvitse ottaa jatkuvasti kantaa tai paineita kaikista maailman ongelmista. Pääasia, että teet mitä tykkäät, milloin tykkäät ja teet mitä teet. Äläkä helevetissä ressaa, miltä vaikuttaa kun kirjoitat sellaisia tai tällaisia juttuja. No niin, sainpahan tyhjennettyä kerralla latteusvarastoni.
Kiitos. :)
Kun vain osaisi sen ressaamattajättämisen taidon… tai en tiedä, haluaisinko sitä sittenkään. No ehkä siinä tapauksessa, että revin hermojani enemmän kuin mitä maailma todellisuudessa antaa aihetta. Sen tietäminen vain on niin vaikeaa, kun nämä ovat ainoat, jotka omistan.
Olen jättänyt uutisten katsomisen (tv:stä siis) jo aikapäiviä sitten, kun ne vain masentavat. Ja ihan oikeasti mietin tässä jokin päivä, että turha niitä uutisia on edes seurata, kun Marginaalia lukemalla pysyy ihan hyvin kärryillä maailman menosta! Mutta pakko myöntää, että en ole mikään suuri ajankohtaisasioiden ystävä (en todellakaan!). Ja tosiasia on se, että kyllä niihin aina jossain törmää kuitenkin. Ei siis varsinaisesti suuri menetys minulle, kun kuitenkin tykkäilen paaaaaaaljon enempi niistä muista merkinnöistä.
Turhanpäiväisistä diipadaapoista ja selityksistä päivän kulusta (tai yksityiskohtaisista selityksistä ylipäätään jonkin asian kulusta) pidän. Kaikki arkipäiväisyys mielenkiintoisesti kirjoitettuna ja kuvattuna on kivaa luettavaa. Tai riippuu kai se siitäkin, kuka niitä kirjoittaa, mutta sinun tapauksessasi ei ole sitä ongelmaa, kun kirjoitat kuitenkin niin hyvin :) Ja lapsuusaikaiset muistelmat ovat ♥.
Minä olen joka tapauksessa aivan hirmuinen Jani-fani ja on suorastaan lottovoitto minulle, että aikoinaan löysin tieni tänne. Sen jälkeen en ole kenenkään blogiin samalla tavalla linnottautunut (hitto, mun yli neljästäsadasta kommentista saisi jo koottua kirjan!).
Hih! Kiitoksia kauniista sanoista, ja myös kaikista yli neljästäsadasta kommentistasi. Minusta on pelkästään mukavaa, että olet tänne, ja että jaksat edelleen kommentoida innokkaasti - jatka vain samaan tahtiin! :)
Minäkin lukisin uutiseni oikeastaan mieluiten jonkinlaisen suodattamon läpi. Sellaisen puutteesta perustin aikoinaan omani, mutta se ei tietenkään ole sama asia. Jos en olisi niin epäluuloinen kuin olen, niin haluaisin uskoa valikoinnin ja puolueellisen toimittamisen jollekin toiselle taholle, joka pitäisi huolen siitä, että uutiset ovat niitä minun mielestäni oikeasti tärkeitä ja kiinnostavia, ja samalla kuitenkin sen verran toivoa-antavaan suuntaan vääristeltyjä, ettei niitä seuratessa masentuisi.
Kuule sinä isäsi poika, Jani Marginaali. Hän joka taitaa kirjoittamisen taidon, on johtava mahtavinta armeijaa päällä maan.
Jätä tämä taaksesi. Tule siksi, keneksi sinun pitää tuleman.
Noniin. Mutta tuota niinkuin Jussi jo sanoikin, niin tee kuten lystäät. Maailma ei kaadu jos sinä et murise tai minä en linkitä. Opetellaan huolehtimaan itsestä. Muista sitten.
Onhan se välillä raskasta olla haircut. Eilisissä pikkujouluissa munasin taas itseni puhumalla etiikasta ja ymmärtämisestä kun muut puhuivat tärkeistä ajankohtaisasioista, intressieroista jne. Lopulta minut vaiennettiin toteamalla että sinä nyt olet tuollainen hörhö… phuuh. Mutta kun musta on ERITTÄIN tärkeää, että muistutetaan, että ihmiset ovat ihmisiä vaan ja että ne voivat oppia ottamaan toisensa huomioon. Ehkä. Hmm.
Sinun blogisi on ollut äärimmäisen tärkeä minulle tämän kaiken tajuamisessa. (Olen minäkin muuten miksannut kaksipesäisellä mankalla, yhteen tanssiproggikseen jopa äänittänyt sen miksauksen taustanauhaksi… kaikkein aikojen paras tulos oli sekoittaa “it might as well be spring“in kaksi versiota.) Miksi pitäisi olla jokin muoto, johon hirttäytyä kiinni? Paras vaan kun valittaa päästään sakkaumat tiehensä ;)
Kurjaa kuulla terapiasi loppuneen. Pööh, nyt sinä tarvitset selvästi halausterapiaa! Eikä siinä mitään - olen tulossa sinne itsenäisyyspäivänä ja olen sen viikon loppuun siellä ja toivottavasti olet sinäkin, koska voisimme nähdä taas (mutta nyt emme sitten istu puistossa koska siellähän jäätyisi ja tietysti vain jos lupaat olla ressaamatta tuosta… ei minua kannata stressaa koska kuitenkin stressaan itse kymmenen ihmisen edestä :P).
Kai sitä voi aina kuvitella mitä kaikkea blogi voisi olla. Mutta toisaalta, onneksi ei ole, ei ainakaan heti tai yksinkertaisesti, koska silloin sitä sen sellaisuutta tuskin osaisi edes NÄHDÄ, puhumattakaan ARVOSTAA.
Hemmetti Jani, sinä olet opettanut niin paljon tarpeellisia asioita, että älä sure, jooko. Tai siis, saat surra, mutta ei se ole VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.
Tämä symppauksen tulvahan on jotain käsittämättömän liikuttavaa. Kiitoksia, ystävät! :´)
Älkää nyt kovin kovasti olko minusta huolissanne, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun poden maailmantuskaa ja murehdin kestämättömyyttäni, ja kyllä minä tästä yli pääsen tälläkin kertaa. Ehkä yritin vain tehdä tuossa yllä itselleni selväksi, jotta muistaisin paremmin, että minun olisi parempi pysytellä näissä tutuissa ja turvallisissa haircut-kuvioissa kuin ajaa itseni toistuvasti piippuun ajankohtaiskommentaattorina.
No, kyllä minä kieltämättä näköjään myös ehkä jollain tapaa anelin anteeksiantoakin itselleni sen takia. Pahus.
veloena: Tapaaminen ilman stressaamista? Phoh, mahdoton premissi! :)
Minusta taas tuntuu välillä, että haluaisin kirkoittaa “oikeaa” blogia johon kirjoittaisin tärkeistä asioista enkä journalia jossa kirjoitan (paskanmystisin) runolausein höttöä tunteella. Mutten tykkää muullakaan tyylillä kirjoittaa, ja se on kuitenkin Minun tyylini, joten pidän siitä, ainakin melkein aina.
Itse luen paljon monien älykkäiden ja järkevien, itseäni vanhempien miesten blogeja, joihin kommentointiin poden suurta kynnystä. Tännekin kommentoin harvemmin kuin oikeasti kommentoituttaisi.
Ja blogeista mieki aika paljon luen ajankohtaisuuksista, kun en jaksa uutisia katsoa ja lehdistäkin luen lähinnä sarjakuvat ja kulttuurisivut. Tuntuu, että pitäisi hävetä kun ei kiinnosta aktiivisesti seurailla, että mitenkäs se muu maailma makailee. Mutta ah, ei se meno varmaan kovin eriä ois, vaikka minäkin sitä voivottelisin. Annoin itselleni luvan haaveilla, haparoida ja kaupassakäymisestä nauttimiseen tai kirjojeni järjestelemiseen, kaikkeen sellaiseen sinänsä tyhjänpäiväiseen.
Mutta musta on kuitenkin mielenkiintoista lukea sua, niitä ajankohtaisuuksiakin!
Kokeilepa joskus vaihtelun vuoksi kirjoittaa jotain “tärkeää asiaa” - eihän sitä tiedä, saatat vaikka innostua kansalaisjournalismista. :)
Pööh, ihan turha täällä on ujostella. Senkun sanoa pamauttaa vaan, jos jotain mielessä liikkuu! Kysy vaikka norsikselta. :)
No ei meitsi ole samanlainen pamauttelija kuin Norsis! :D
Jaa, minun “tärkeät asiani” eivät kyllä liity yhtään maailmanpolitiikkaan tai muuhunkaan suureen ja merkittävään, mutta pitäisipä kuitenkin yrittää enemmän kirjoittaa jostain ihan oikeasta aiheestakin, tuntuisi mielekkäämmältä.
Niin kuin tuo Jussi tuolla alussa sanoi, niin sitähän voi kirjoittaa ihan minkälaista juttua haluaa, eli ei sen tarvi liittyä mihinkään suureen ja tärkeään jollei halua. Voihan sitä raportoida vaikka jostain paikallisesta kulttuuritapahtumasta tai jostain sensellaisesta - tärkeintähän on se oma näkökulma, jota kukaan muu eikä mikään muu media pysty tuottamaan. :)
Enkä minä tätä sillä, ettäkö sinunkin nyt väkipakolla pitäisi sellaisesta innostua, mutta sillä vain, että jos kerran silloin tällöin kaipaat vaihtelua, niin mikäänhän ei estä kokeilemasta, koska nämä päivityksethän ovat täysin itsekunkin vapaasti muotoiltavissa niin tyyliltään kuin sisällöltäänkin.
Voi veikkonen, kirjoita ihan mistä haluat! :) Marginaali on sinun valtakuntasi ja hallitset sitä oman mielesi mukaan, ja hyvin hallitsetkin. Kirjoitat niin hyvin, että vaikka kirjoittaisit verkkokassien kutomisesta, olisin kiinnostunut lukemaan mitä siitä aiheesta olet tuumaillut.
Pidä päiväkirjaa, kirjoita haikuja lastulevystä, kerro lapsuudestasi, ihan mitä vain haluatkin. Mukavaa ja terapeuttista tämän on tarkoitus olla, ei ahdistavaa.
Mutta kun se tuska, se maailmantuska! Jos pitämällä täällä meteliä kaikesta, mikä tässä maailmassa on väärin, saan muutamankin siitä sen lukemista ennen tiedottoman tiedostamaan sen, ja ehkä jopa kapinoimaan sitä vastaan yhtä kovaäänisesti, niin enkö tee väärin, jos jätän sen tekemättä? Se se minua tässä huolettaa. Kun minä uskon niin vakaasti siihen, että silmien ja korvien sulkeminen pahalta on yhtä paha kuin sen pahan hyväksi siunaaminen.
No tuskassahan on se hyvä puoli, että sitten voi vaikka kirjoittaa siitä ja keksiä ehkä jopa aivan oikeasti uusi tapa ilmaista tuskaa!!! Olisipa se vasta. Ja tuska kyllä tuntuu olevan päivän sana näin muutenkin, tai pikemminkin koko viikon, kullakin eri alalla…
Voi, se se vasta tosiaan olisikin jotain, jos mulla olisi ihan oikeita taiteilijanlahjoja, joiden avulla sitä tuskaa voisi kanavoida luovasti. Mutkun ei.
[…] Ilmoituksen mukana ei ollut minkäänlaista selvitystä siitä, mitä työkyvyn arviointitutkimus tarkoittaa, eikä sitä Kelan sivuiltakaan sillä nimellä löydy, vaan vain tuolla kuntoutustutkimuksen nimellä. Vähänkö olisin nyt pakokauhun vallassa, kun olisin pelkästään netistä löytämieni huhupuheiden varassa, jollei Kaarina olisi pehmittänyt iskua aloittamalla tästä kertoilua jo melkein vuosi sitten. […]