« Se syö ja suunnittelee, se käy Kelassa ja muistelee | Aaveita ja kummituksia »
Vaalikone, jossa pärstäkerroin ratkaisee
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 16:16
Naama-vaalikoneen avulla vältät monimutkaisten kysymysten pohdinnan ja valitset sinua parhaiten edustavan ehdokkaan helposti, hauskasti ja nopeasti oman kuvasi avulla!
Ensimmäistä kertaa sitten kansalaisjärjestöjen vaalikoneen saadaan hiukan vaihtelua näihin tuloksiin! Pahoitteluni siitä, että tarjoan ne kuvien muodossa, mutta ei noita oikein muutoin kätevästi saanut (lue: jaksanut muotoilla) sivuille sopimaan.
Sopivimpien kärjessä on virnuilevia, kuulaskasvoisia nuoriamiehiä.
Epäsopivimpien kärjessä on persoonallisella tukka- ja partatyylillään Hannes. Mutta voi järkytys! Kolmantena keikkuu Arjo, jonka muiden vaalikoneiden mukaan piti olla yksi minulle sopivimmista ehdokkaista!
Muutoinkin tuo epäsopivimpien päiden setti painottuu vasemmalle siinä, missä sopivimpien setti painottuu oikealle! Ovatko mielipiteisiin perustuvissa vaalikoneissa tekemäni valinnat näin ollen frenologiselle lajityypilleni poikkeavia? Pitäisikö tällaisen munapään olla oikealla?
Vaalikone, jossa pärstäkerroin ratkaisee
on Janin kirjoittama merkintä , joka julkaistiin marginaalissa keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 16:16. Merkintä kuuluu luokkiin Meemit ja linkit ja siihen on lisäksi liitetty nämä tagit: eduskuntavaalit 2007, frenologia, pärstäkerroin, vaalikoneet. Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 20:59Hitto vie, täähän olisi just hyvä vaalikone mulle, koska en osaa vastailla kysymyksiin! :D Harmi vaan, että olen päätökseni tehnyt jo aikoja sitten, joten en jaksa edes leikkimielisyyden nimissä kokeilla, koska saan AINA vaalikoneilla tulokseksi puolueita, joita en missään tapauksessa äänestäisi.
Idea kuitenkin ihan hauska :)
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 21:35Minä en saanut erityisesti mihinkään suuntaan painottuvia tuloksia, mikä on toisaalta sääli; jos tämä olisi yleisemmäksi suuntaukseksi osoittautunut, olisi ollut kiva alkaa kadulla bongailla porvarit duunareista.
Sen sijaan universumi kosti minulle eilisen vinoiluni ja ilmoitti että näytän eniten Ilkka Kanervalta.
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 21:38Norsis: No tämän antamat tuloksethan voikin jättää ihan surutta sikseen, kun tämä on tehty kieli poskessa. Joten siitä vain kokeilemaan! :)
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 21:39Ugus: Ilkka Kanervalta - repesin! XD
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 21:56Mä kyllä vihaan vaalikoneita ja kaikkea niihin liittyvää, mutta kokeilinpa silti. Kiva kampaus sillä, joka parhaiten sopi X)
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 21:57Ja näkyykö sekin naamasta, mistä on kotoisin? :O
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 22:12MInulla alkaa jo järki seistä tässä vaiheessa iltaa, joten en taukkaa tuota jälkimmäistäsi, mutta minä ainakin valkkasin sen tarkemman haun ja sieltä vaalipiirin. Nyt hyvää yötä, piltit!
-
keskiviikkona, 21. helmikuuta 2007 klo 22:15Joo no mä en tajunnut mitään tarkempia hakuja :D Mullakin kyllä järki seisoo siihen malliin, että taitaa olla parempi mennä nukkumaan.
-
torstaina, 22. helmikuuta 2007 klo 8:20Siellä taisi jo viime yönä tarjeta ilman pyjamaakin :)
-
torstaina, 22. helmikuuta 2007 klo 9:37Juu, hyvin tarkeni :)
-
torstaina, 22. helmikuuta 2007 klo 20:44Jestas sentään.. en edes uskalla kokeilla!
Sivun alkuun
Kommentit
Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit | Mitä ovat tähdet kommenttien yhteydessä?