Katson Lostia, osa x+1 | x = 3
#1944. Tiistai, 7. helmikuuta 2006 klo 15.10.17, kirjoittanut Jani. 8
Ah, neljäs Lost pelasti tilanteen. Alussa ja jakson edetessä esitetyt arvoitukset ratkesivat tyydyttävällä tavalla lopussa, ja lopussa ilmeni uusi, pahaenteinen arvoitus, joka jäi roikkumaan ilmaan. Lisäksi jaksossa keskityttiin John Locken (se kaljupää, josta pidän) hahmoon. Nam! #
Älkää siis menettäkö toivorikkauttanne tulevana torstaina, kökön kolmannen jakson kanssa. #
Päätit sitten itse ruveta spoilaamaan vaikka ensin uhkailit.
Tai no okei, eihän tämä varsinaisesti… Mutta onnistut kuitenkin asettamaan ennakko-odotuksia vielä katsomattomille jaksoille, jotka täten värittyvät täältä luettujen odotusten mukaisiksi. Ehkä.
Nää-nää!
Pidin kyllä tarkoituksella huolen, etten paljasta mitään juonesta. Halusin tällä lähinnä varmistaa, ettei kukaan nyt tuon kolmannen, jo valmiiksi haukkumani jakson perusteella hylkäisi koko sarjaa.
Katsoin juuri kolmannen jakson, eikä se nyt niin kökkö ollut, ennemminkin taustoittava ja lopussa oli yleistä tunnelmafiilistelyä. Mielenkiintoisesti 3. jakson lopussa zoomattiin tuon sinun suosikkihahmosi kasvoihin, vähän niin kuin 4. jakson odotuksen merkeissä. Kiinnostava hahmo kieltämättä, aika salaperäinen.
Haa, kaikki sujui siis suunnitelmieni mukaan: luodaan valmiiksi liian negatiivinen ennakkoasenne, jolloin keskimääräistä huonompi vaikuttaa hyvältä, kun se ylittää keskimääräistä roimasti huonompaa ounastelleen ennakkoasenteen luomat odotukset.
Ja tuo kolmannen jakson lopussa olevan zoomin tarkoitus lieneekin ollut juuri se neljännen jakson teeman ennakointi.
Ooh, mutta katsoin juuri 4. jakson ja se oli aivan hykerryttävä! Ehkä olet sittenkin oikeassa!
Jep jep!
Byhyy, oon jo osassa 10! Koukutuin täysin ja nyt kaikki tehokas työaikani tuhoutuu taas! :( Syytän sinua!
Ha, ja minä kun luulin olevani kärsimätön, kun katselin kaksi jaksoa ennakkoon! Mea culpa.