Kir­joi­tan unen tal­teen tän­ne kos­ka tosi­aan unoh­din ne sala­sa­nat joten en pää­se tuon­ne Uni­maa­han. Siir­rän tämän sit­ten tääl­tä sin­ne kun­han takai­sin kotio siir­ryn. Mikä tapah­tuu huo­men­na, jos juma­la suo. #

No niin, se tuo ryh­män lop­pu­mi­nen -tee­ma tuli jo uniin­kin. Näin nimit­täin unta, että näin unta (kyl­lä, sisäk­käi­syyt­tä), että oli vii­mei­nen ryh­mä­ker­ta. Ryh­mä oli vähän todel­li­suu­des­ta poik­kea­va, mm. siten että nor­sis oli siel­lä (heh heh, tämä oli vain hyvä teko­syy pääs­tä kokei­le­maan tuo­ta ukke­li­kik­kaa… kik­ke- no joo). Tera­peut­ti läh­ti siel­tä jon­ne­kin ja toi pala­tes­saan sit­ten uuden ryh­män ensim­mäi­set sin­ne istu­maan tyh­jil­le pen­keil­le, ja minä ajat­te­lin, että no tämä­pä menee sula­vas­ti. Että sit­ten kun me siel­tä läh­de­tään niin vapau­tuu pai­kat sit­ten ryh­män täy­den­tä­mi­sek­si koko kokoon­sa (koko kokoon­ko? Koko kokoon. No niiiiiin). #

Ja sit­ten… mitä­hän sit­ten? Ai niin, no tai­sin rie­tas­tel­la jotain nor­sik­sen kans­sa mut­ta enhän minä niis­tä toh­di mitään kir­joit­taa. Mut­ta sit­ten tuli se mie­len­kiin­toi­nen osuus, kun olin Jyväs­ky­läs­sä toril­la, jon­ka lai­dal­le par­hail­laan tosia­sias­sa raken­ne­taan kai jotain uut­ta, mas­sii­vis­ta ostos­pa­ra­tii­sia. Tosi har­taas­ti ne sitä kyl­lä sivu­men­nen sanot­tu­na poh­jus­ta­vat, kun tun­tuu, että ne ovat kai­va­neet siel­lä sitä mont­tua jo vuo­si­kausia. No mut­ta, unes­sa siis se raken­nus oli muka val­mis­tu­nut eikä se ollut mikään kaup­pa­kes­kus vaan jon­kin­lai­nen juh­la­ti­la, jos­sa oli siis ylei­sön pen­kit ja edes­sä oli aaaaaa­ivan val­ta­va Phi­lip­sin tele­vi­sio. Siis sel­lai­nen, että Jim Car­rey, joka tuli sit­ten sii­hen telk­ka­riin, näkyi luon­nol­li­ses­sa koos­saan. (No, eihän se nyt sit­ten niin aaa­ivan val­ta­va lop­pu­jen lopuk­si ollut­kaan. Pait­si oli se, mut­tei sitä tuol­la kyl­lä oikein hyvin voi­nut­kaan havain­nol­lis­taa.) #

Itse asias­sa Jim Car­rey sit­ten tuli­kin ulos sii­tä telk­ka­ris­ta, tai se oli siis jon­kin­lai­nen sil­män­kään­tö­temp­pu, ettei se ollut­kaan ollut sii­nä telk­ka­ris­sa vaan oli­kin siel­lä salis­sa, mut­ta se siis ensin oli näyt­tä­nyt ihan sil­tä kuin se oli­si tele­vi­sios­sa mut­tei sit­ten ollut­kaan. Ja se oli ylei­sön mie­les­tä aika haus­kaa sel­lai­sel­la jimcar­rey­mai­sel­la taval­la. #

Sit­ten kävi ilmi että kysees­sä oli jon­kin­lai­nen Conan O’Brie­nin Late Nigh­tin suo­ra lähe­tys jos­sa otet­tai­siin yhteys johon­ku­hun suo­ma­lai­seen, jon­ka pitäi­si sit­ten vas­ta­ta joi­hin­kin kysy­myk­siin ja joka oikein vas­tat­tu­aan voit­tai­si jotain (luul­ta­vas­ti mat­kan Late Nigh­tin kuvauk­siin tai jotain). Minä joten­kin tie­sin, että ne soit­tai­si­vat meil­le (siis tähän van­hem­pien kotiin, joka kui­ten­kin oli siel­lä Jyväs­ky­läs­sä), mut­ta sit­ten minua rupe­si huo­les­tut­ta­maan, kun tajusin, ettei meil­lä enää ole lan­ka­pu­he­lin­ta, joten ne eivät ehkä löy­täi­si mei­dän nume­roa. Ajat­te­lin etsiy­tyä lähim­mäl­le puhe­lin­ko­pil­le, ikään kuin sil­lä tämä ongel­ma oli­si rat­kais­tu, ja ne joten­kin tie­täi­si­vät soit­taa minul­le sii­hen kop­piin. #

Se lähin puhe­lin­kop­pi oli Foru­min kul­mal­la ja siir­ty­mi­se­ni sin­ne tapah­tui jal­kai­sin, pelk­kiin mus­tiin bok­se­rei­hin pukeu­tu­nee­na. Oli tal­vi. Ihmi­set tai­si­vat vähän kat­sel­la, mut­ta ajat­te­lin, että onpa­han noil­la­kin jotain ihail­ta­vaa. Olin jo mel­kein peril­lä kun tajusin, että minul­la­han on kän­nyk­kä, joten ne soit­ta­vat tie­tys­ti sii­hen. Ongel­ma oli nyt vaan sii­nä, että olin jät­tä­nyt sen kän­nyk­kä­ni sin­ne torin lai­dal­le, mis­tä olin läh­te­nyt liik­keel­le. Siis­pä läh­din takai­sin pelä­ten koko ajan, että nyt ne soit­ta­vat sii­hen kän­nyk­kään enkä minä ole vas­taa­mas­sa. Vaan sil­loin kän­nyk­kä­ni soi. Se oli­kin minul­la muka­na! (Bok­se­reis­sa­ko pii­los­sa? -toim. huom.) Conan O’Brien siel­lä soit­te­li ja rupe­si sit­ten jut­te­le­maan jota­kin tutul­la nati­se­val­la äänel­lään. #

Huo­ma­sin puhu­va­ni englan­tia suo­ma­lai­sit­tain mur­taen kuten kaik­ki Cona­nin ohjel­mas­sa olleet suo­ma­lai­set (“jees, tis is veri aakvord”). Yhteys pät­ki koko ajan. Conan oli valin­nut aihe­pii­rik­si Kun­nian mie­hiä (“You can’t hand­le the truth!”). Minua har­mit­ti kun en ollut tie­to­ko­neen ja netin ja IMDb:n äärel­lä. #

En muis­ta voi­tin­ko. #

Ai niin, ja jos­sain vai­hees­sa unta mie­tin, että jos nor­sis kään­täi­si nimen­sä englan­nik­si, niin se voi­si olla ‘elly’ (elep­han­tis­ta joh­taen). #