Kau­pun­gin luon­to herää eloon öisin. Vii­me yönä minä läh­din sin­ne sii­li­pai­kal­le kat­so­maan, jos­ko ne oli­si­vat sat­tu­neet ole­maan omal­la koti­pi­hal­laan sil­loin kun minä ne yllä­tin, eli löy­täi­sin­kö ne vie­lä­kin samas­ta pai­kas­ta. Mat­kal­la näin sen tavan­omai­sen jänik­sen, ja Jyväs­ky­län Ener­gian koh­dal­la jon­kin isoh­kon, kovia­ko­ke­neen­nä­köi­sen jyr­si­jän. #

Sii­li­pai­kal­la höris­tin sil­miä­ni ja eikös vain ollut­kin toi­nen niis­tä vei­ja­reis­ta vie­lä siel­lä tuher­ta­mas­sa kuo­no ruo­hi­kos­sa! Minä­pä olin­kin fik­su, sil­lä olin varan­nut kame­ran. Vaan kun siel­lä oli niin pime­ää, että piti käyt­tää pit­kää valo­tusai­kaa, niin eihän se hii­va­tin sii­li pysy­nyt sitä ver­taa pai­kal­laan että oli­si ero­tet­ta­vis­sa yhdes­sä­kään nois­ta otok­sis­ta­ni. #

No, tark­kai­lin sitä kum­min­kin aika­ni ja jätin sen sit­ten taas tou­hui­hin­sa. Paluu­mat­kal­la, vii­mei­sel­lä suo­ral­la ennen Kel­tin­mä­keä pysäh­dyin sit­ten vie­lä tui­jot­to­maan sil­mään jänis­tä puo­len­tois­ta met­rin pääs­tä. Kun se ei hie­vah­ta­nut­kaan sii­tä mihin­kään, niin jat­koin sit­ten mat­kaa­ni. #